Sims 3
Julkkikset

- Julkkikset tunnistaa helposti siitä, että niillä on nimensä yhteydessä ainakin yksi tähti ja mitä enempi tähtiä, sen kuuluisampi julkkis on kyseessä. Normaalisti lähes joka naapurustossa asuu vähintään yksi julkimo. Julkkisten pitää varoa hieman tekemisiään, sillä kun he mokaavat, heistä tulee koko kaupungin paheksunnan kohde, eikä tuona aikana saa julkkisalennuksia tai tuotelahjoja, lisäksi julkimolle tulee negatiivinen Julkkikseksi Tunnistamis-moodlet. Mistä sitten voi saada tämä julkkishäpeän?

AINAKIN SEURAAVISTA TULEE JULKKISHÄPEÄ:
- Ulosottomiehen vierailu julkkiksen tontilla maksamattomien laskujen takia, tämä ei lankea yleensä niiden asukkaiden niskoille, jotka ovat tontin ulkopuolella, vaikka nämä olisivat saman talouden julkimoita myös.

- Sosiaaliviranomainen vie lapsen, tämä tapahtuu ainakin silloin, jos lapsen antaa nälkiintyä, tai paleltua.

- Okkultin kanssa pelehtiminen, huomaa että alienin kanssa pelehtimisestä ei tule skandaalia, vaikka alien on teoriassa okkultti myös erikoisten kykyjensä takia (muiden simien tutkailu, meteoriitin kutsuminen...). Tämä johtuu ehkä siitä, koska alienit lisättiin Vuodenajat-lisäosassa peliin ja että alienin piirre on sisällytetty geeneihin, ei siis piirteisiin.

- Pidätetyksi joutuminen, riski on suurempi, jos simin luonteenpiirteenä on kleptomaani ja varsinkin, jos on rikosuralla. Kapinallinen-piirteen omaava sim ei ehkä joudu niin helpolla poliisin haaviin?

- Väärä syytös. Tulee ilmoitus, jossa teksti alkaa jokseenkin näin: "Joku kaupungilla levittää huhua, että (julkkis) on..." Tai sitten, kuten esimerkkikuvassa: "Joku on levittänyt huhua, jonka mukaan (julkkis) olisi..."

Väärä syytös pidätetyksi joutumisesta, joka tulee tietyn äänimerkin kanssa normaalisti.

- Pyörtyminen oman tontin ulkopuolella.
- Roskisdyykkauksesta jos joku ulkopuolinen sim huomaa tilanteen. Sikäli outoa, mutta tämä häpeämoodlet ei tunnu tulevan teollisuusroskiksesta lainkaan, jos tekee sen roskissukelluksen vaikka paparazzi näki julkimon roskissukelluksessa.

- Omaisuuden tuhoamisesta, esimerkiksi varomattoman räjäyttelyn seurauksena, jos simisi on keksijänä.
- Pelehtiminen julkisella paikalla.
- Clubille tai yökerhoon livahtamisesta kiinnijääminen.
- Toisen pureminen julkisella paikalla, tämä voi olla mahdollista teoriassa vain, jos sim on vampyyri.
- Tappelussa oleminen julkisella paikalla, jos joku ulkopuolinen näkee tappelun.
- Syrjähyppy tai avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi.

SEURAAVIN TAVOIN VOI VAIKUTTAA JULKKISHÄPEÄÄN (JOKA KESTÄÄ 3 SIMPÄIVÄÄ)
- Paparazzin lahjominen toimistorakennuksessa.
Summa määräytyy sen mukaan, miten kova julkimo simisi on. Summa suurenee seuraavasti julkkistasosta riippuen: 350§, 800§, 1600§, 3000§ tai 5000§.

- Huhujen kumoaminen perättömiksi.
Sim voi lieventää skandaaliaikaa kiistämällä huhut jutellessaan eri simeille. En ihan muista tästä kaikkea, mutta huhujen mitätöinti vähentää aikaa noin 4-5 sims-tuntia. Huomaathan, että samalle simille ei voi heti leimata huhuja perättömiksi.

- Vierittämällä skandaalin toisen julkimon syyksi toimistorakennuksella.
Onnistumiskerroin kasvaa, jos simisi julkkistaso on korkealla, lisäksi onnistumiskerroin vaikuttaa olevan parempi, jos simillä on onnekas-piirre luonteenpiirteenä. Sekä onnistunut että epäonnistunut, varsinkin onnistunut yritys viilentää tuntuvasti ystävyyssuhdetta kohdejulkkikseen, joka on valittu skandaalinhivutuksen kohteeksi. Mikäli skandaalinhivutus onnistuu, tulee kohteelle, eli "uhrille" tällöin julkkishäpeä syyllä "Väärä Syytös".

Epäonnistumisen jälkeen skandaalin vierittämistä toisen niskoille ei voi lähiaikoina yrittää uudestaan. Muista myös, että onnistuneen skandaalinhivutuksen jälkeen on turha hieroa ystävyyttä uhrijulkkiksen kanssa vähään aikaan!

- Julkkissim voi haastaa skandaalin aiheuttajan oikeuteen kaupungintalolla.
Käräjät maksavat 50-3000§ ja mitä korkeampi on simisi julkkistaso, sitä korkeammat ovat kulut. On noin 65% mahdollisuus päästä eroon julkkishäpeästä ja todennäköisyys kasvaa aina 5% jos simillä on jokin tai kaikki näistä piirteistä, eli jos simisi omaa kaikki alla olevat kolme piirrettä, onnistumismahdollisuus on suurin mahdollinen, eli 80%, jonka yli onnistumiskerroin ei voi mennä:
- Onnekas
- Karismaattinen
- Tähtiainesta
Tai laskee vastaavasti -5%, jos sim on epäonninen tai häviäjä-luonteinen.

JULKKISTEN EDUT SIMIEN ARJESSA

Simin ollessa julkkis, tähän suhtaudutaan ihan eri tavalla kuin normaaliin pulliaiseen. Julkkikset saavat satunnaisia tuotelahjoja, ventovieraat ottavat julkimoista kuvia tai pyytävät nimmaria. Lisäksi julkkikset pääsevät helpommin VIP-alueille. Julkkikset saavat myös joskus jopa liki -50 % alennusta ostamistaan tuotteista (tätä ei anneta, jos julkkishäpeä on yllä). Olen jopa nähnyt tilanteen, jossa Akia Ajaaktam (aikamatkaaja toistepäin) on pyytänyt julkkissimiltäni nimmaria.

Koska paparazzit stalkkaavat julkkiksia sitä enempi, mitä tunnetumpi julkkis on, niin on suositeltavaa ympäröidä tontti aidalla joka puolelta, ja asettaa tontille se portti, joka leimaa tontin taloineen yksityisasunnoksi.

Toinen tapa on lukita kaikki portit kaikilta muilta simeiltä, paitsi perheenjäseniltä. Kannattaa silti sijoittaa postilaatikko ainakin portin tai porttien ulkopuolelle, jotta postinkantajat saavat tuotua postit ja laskut.

LÄHDEARTIKKELI: Sims Wikia; Celebrities